Tulin katsoneeksi podcast-haastattelun, joka pysäytti poikkeuksellisella tavalla. Kyseessä ei ollut vain kiinnostava vieras tai raflaava otsikko – tällä kertaa se oli jotain muuta. Jäin hiljaiseksi. Jäin miettimään kuultua vielä pitkään senkin jälkeen, kun jakso oli ohi.
Vieraana oli T. Hakala – mies, joka tuomittiin Brasiliassa 21 vuoden vankeusrangaistukseen. Ja tuli siitä läpi. Elävänä.
Brasilian vankilat eivät ole mitään leppoisia laitoksia. Ne ovat raa’an todellisuuden näyttämöitä, joissa ihmisarvo on lähinnä vitsi – jos sitäkään. Lait toimivat valikoivasti, jos ollenkaan.
Haastattelussa Hakala kertoo yksityiskohtia kokemuksistaan. En koe, että olisi oikein lähteä repostelemaan niillä tässä blogissa, mutta suosittelen jokaiselle jakson katsomista. Uskon, että se jättää jäljen. Se avaa näkökulmaa. Se voi asettaa omatkin murheet hetkeksi mittasuhteisiin. (Varoituksena: materiaali on sen verran karua, että antaisin sille vähintään K-16-leiman.)
Tämän kirjoittamishetkellä Hakalalta on tulossa myös kirja, josta löydät tietoa hänen kotisivuiltaan.
Yksi asia, joka Hakalan tarinassa kosketti erityisesti, oli ihmisen kyky sopeutua. Meissä on jotain ihmeellistä. Sopeutuminen vallitseviin oloihin on osa meidän lajimme selviytymishistoriaa. Ja vaikka kokemus vaikeasta tilanteesta on aina henkilökohtainen – yhdelle kriisi on vankila, toiselle herne patjan alla – ihmisessä on voimaa, josta ei etukäteen tiedä.
Silti, vaikeat kokemukset jättävät jälkiä. Kun ihminen palaa ns. normaaliin elämään pitkän kriisin jälkeen, voi syntyä erilaisia stressioireita. Ne voivat helpottaa ajan myötä – tai jäädä pidemmäksi aikaa. Tällaisissa tilanteissa on hyvä muistaa, että tukea on olemassa. Ja sitä kannattaa hakea.
Nykyään Hakala elää rikollisesta elämästä irrottautuneena. Hän urheilee, vetää omaa kamppailusalia Brasiliassa ja näyttää ulospäin täysin tavalliselta mieheltä. Mutta hänen sisällään on tarina, joka ei unohdu.
Haastattelun loppupuolella hän sanoi jotain, joka jäi soimaan päässäni:
”Tilanne voi näyttää huonolta tänään, mut jos sä pystyt mitenkään vaan tästä päivästä selviimään hengissä… Jos sä vaan jaksat sinnitellä sinne huomiseen asti, niin se ihme mahtuu huomiseen paljon todennäköisemmin. Huomisessa on kokonaiset 24 tuntia aikaa, ja tästä päivästä ei oo enää paljon jäljellä. Tälle päivälle se ihme ei ehkä mahdu – mutta huomiseen se mahtuu. Se puhelin voi soida, tai se ovi voidaan avata. Ja sut voidaan yllättää jollain semmosella asialla, mitä sä et usko mahdolliseksi tänään.”
T. Hakala (lainaus on koostettu haastattelun materiaalista)
Tätä ajatusta kannattaa kantaa mukanaan.
Kun tilanne on lähellä toivotonta – yritä sinnitellä huomiseen.
Se voi yllättää sut.